torstai 19. tammikuuta 2017

Vauva heräsi viime yönä vain viidesti

Tarjolla vertastukea niille, keiden vauva on huono nukkumaan.


Kuten otsikko antaa ymmärrää, viiden kerran herätys yöllä on meillä silkkaa luksusta. Vähemmillä heräämisillä on viimeksi menty ihan vauvan ensimmäisinä elinkuukausina, jolloin varmaan syntymä tähän maailmaan otti veronsa ja uni maistui sen vuoksi. Parin kuukauden jälkeen alkoi kuitenkin neidillä armoton nälkä, eli tankata piti tunnin välein  yötä päivää. Aloitettiin kiinteät varhain, ja kun saatiin annoskokoja kasvatettua, ihan pienen hetken näytti siltä, että yöt alkavat olla rauhallisempia. Neuvolantäti neuvoi tarjoamaan tuttia tissin sijasta öisin: tämä neuvo toimi maagisesti toivoa antaen seuraavat kolme yötä, jonka jälkeen ei enää koskaan.

Nyt puolen vuoden iässä mahallen kääntyminen on kova juttu, samoin kun jatkuva uteliaisuus ja asioiden tutkiminen. Ja kukapa sitä yöksi viitsisi rauhoittua?! Sen kun painetaan selältä mahalleen kuin riivattu, vaikka äiti kuinka yrittää varovaisesti vääntää peitosta jotain kapalon tapaista ja estää salamannopean kääntymisen. Siellä mahallaan sitten yritetään puskea eteenpäin ja mölistään sekä viis veisataan siitä, että on yö! Kello kaksi yöllä on varsin hyvä aika virkistyä ja päättää, ettei varmasti enää aio nukkua. Jos tätä päätöstä vastaan yrittää taistella esimerkiksi ottamalla viereen, antamalla tutin suuhun ja kieltäytymällä vastaamasta kommunikaatioyrityksiin alkaa HUUTO.

Eli tunnin välein pätkästävien unien lisäksi olen näköjään saanut lisäksi myös parin tunnin kiukuttelut lisäksi yörutiineja. Mutta jos jotain hyvää kaivetaan, niin meillä nukutaan vähäunisten öiden myötä nyt edes pieniä päiväunia. Ainakin kun ollaan vaunujen kanssa ulkona, joka on sekin jo helpotus. Mutta enhän mä tietenkään malta itse ummistaa silmiä, koska tää pienen pieni hetki on sitä mun omaa aikaa  vauva kun ei nukahda iltaisin itsekseen nätisti kello kahdeksan, vaan vaatii esittää kuuluisan kääntyilyesityksensä kera huutokonsertin. Ja kun vihdoin rauhoitutaan unia varten, äitihän ei saa poistua vierestä! Tai alkaa HUUTO.

Aamulla herään väsyneempänä kuin illalla nukkumaan mennessä yleensä vähän ennen vauvaa. Katson tuhisevaa jälkeläistä ja.. on se vaan niin rakas ja ihana <3 Kun pieni avaa silmänsä ja alkaa naureskella, unohdan kaikki yön tappelut ja mietin, että niin pienellä on oikeus ihmetellä maailmaa vaikka vuorokauden ympäri jos haluaa. Keitän kahvia ja olen kiitollinen joka hetkestä pienen ihmeeni kanssa, joka samalla läträä aamupuuroa pitkin naamaansa.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Vauva 5kk

Havahduin tässä pari päivää sitten siihen, että on korkea aika kirjoitella taas kuukausi-postausta! Nää on mulle itselle hirmu tärkeitä, koska haluan, että tästä vuodesta on jotain muistoja, joihin joskus myöhemmin palata. Muihin postauksiin mulla ei nyt ole ollut aikaa tai tarmoa, mutta kun yllättäen pakkaskelit saivat vauvan nukahtamaan pitkästä aikaa oikeille päiväunille, täytyy tilaisuus käyttää hyväksi!

























Vauva on keksinyt muutamia uusia vuorovaikutuskeinoja tässä kuukauden sisällä, kuten huulilla pärisyttämisen ja äidin iloksi kovaa kiljumisen :D. Kiljumista esiintyy yleensä silloin, kun halutaan jotain tapahtuvan: halutaan mennä eteenpäin lattialla, halutaan päästä kiskomaan koiraa hännästä tai halutaan pois ihan tyhmästä sitteristä. Pärisyttely taas on vähän kuin pre-itkua: neiti ilmaisee, että mua nyt vähän alkaa risoo tää homma ja jos ei kohta jotain tapahdu, mä alan huutaa.

Soseita ollaan maisteltu jo niin montaa, että oon pudonnu laskuista. Kaikki on maistunu tosi hyvin ja mistään ei oo tullu mahanpuruja. Myös puuroa uppoaa ja lihaakin on vähän syöty. Vakkariruokia päivässä ovat aamu- ja iltapuuro hedelmäsoseen kera sekä yksi vihannessose. Nyt kohta aletaan vähän lisäillä ruokia ja treenaamaan myös sitä sormiruokailua.

Imetys on ehkä vähän vähentyny kiinteiden myötä, mutta ei nyt mitenkään merkittävästi. Meillähän neiti on siis jo monta kuukautta syönyt tunnin välein.. Nyt saa kuitenkin öisin välillä jopa nukkua parin tunnin pätkää, ja vaikkei sekään nyt hirmuisesti ole, niin kyllä se silti helpottaa huomattavasti. Me ei olla myöskään enää pystytty antamaan vauvalle pumpattua maitoa, joten välillä ollaan maisteltu myös korviketta jos mä olen ollut poissa tai muuten estynyt imettämään. Siitäkään ei mitään vatsankipuja tullu, vaikka sitä pelkäsinkin etukäteen.

Päikkäreitä ei tosiaan nukuta kauheasti, paitsi liikkeessä eli joko vaunulenkillä tai autossa. Yleensä tyttö herää heti sisälle tultaessa tai liikkeen pysähtyessä vähän pidemmäksi aikaa. Muutenkin tuntuu olevan aika herkkäuninen tapaus, yksi yö heräsi kun poikaystävä laitti puhelimen laturiin ja esim koiran kynsien rapina laminaatillakin saattaa herättää. Öisin nukkuu parin tunnin pätkissä kuitenkin 10h unet ja antaa onneksi äitinkin nukkua ysiin asti :)

Lattialla viihdytään entistä paremmin! Tasan sinä päivänä kun täytettiin 5kk, opittiin myös kääntymään mahalta selälleen ja nyt pyöritään jo kovaa vauhtia. Eteen tai taaksepäin ei vielä mennä, mutta eipä tuolla kiire ole. Helpompi äidille näin ;)

Kivoja juttuja ovat soseiden syönti, koiran katselu ja tavoitteilu, kaikki soivat lelut, rapisevat mainoslehdet, oman peilikuvan katselu edelleen, sylissä oleilu

Tyhmiä juttuja ovat naaman pesu (varsinkin kaulan!), se kun ei pääse eteenpäin vaikka haluaisi ja yksin nukkuminen