Kun otin tänään uuden masukuvan ja vertasin sitä aiempaan, lakkasin täysin ihmettelemästä, miksi mulle on viime viikkoina tullut mahan kanssa vähän tuskanen olo. Oon alkanut vastaamaan perinteisiin "miten oot jaksellut?"-kysymykseen pelkän hyvän sijasta myös sen, että voisi vauva kyllä jo syntyäkin. Kuinka paljon se siellä vielä aikoo kasvaa? Ei mun mahassa riitä enää iho!
Edelleenkään en silti ole erityisen kipeä ja varmasti raskauteni on niin sanotusti helppo raskaus, mistä täytyy olla kyllä kiitollinen. Mä oon ihmisenä kuitenkin sellainen, etten jaksaisi yhtään maata paikallaan, ja nyt kun kaikki tekeminen on haastavaa, meinaan välillä olla täysi hermoraunio! Monesti iltaisin oon tosi ärtynyt ja itkuinen, kun pakko yrittää muka vielä siivoilla tai jotain muuta, mutta samaan aikaan kroppa huutaa makuulle pääsyä. Myös istuminen on aika ehdoton ei, sillä tuntuu, ettei maha vaan anna tarpeeksi periksi moista vaativaa asentoa varten..
Miehen kanssa ollaan puhuttu, että ei edelleenkään kumpikaan tajuta täysin, että meillä on ihan kohta oikeasti lapsi. Kyllähän siihen on tässä ehtinyt asennoitua ja asian sisäistämään, mutta ehkä syy on siinä, että ei oikein osaa ajatella, millaista se elämä tästä eteenpäin konkreettisesti on. Onko vauvan hoitaminen kuluttavaa? Jääkö meille yhteistä aikaa? Millainen ihmisen alku sieltä on tulossa? Miltä tuntuu olla niin kiinni jossain toisessa?
Kuin tilauksesta tän viikon alussa sain kuitenkin kokea ihanan yllätyksen, kun rakkaat ystäväni oli järkännyt mulle babyshowerit! ♥ Siinä unohtui kyllä kaikki turhautumiset ja etukäteen stressailut: olin vaan superotettu ja onnellinen. Vieläkin alkaa itkettää, kun ajattelee, että ihan minua ja vauvaa varten he olivat kaiken suunnitelleet ja järjestäneet.
Juhlat olivat kaverin luona ja luulin tosiaan meidän hakevan sieltä vain nopeasti jotain tavaroita, joten tottakai olin jättänyt kotiasun eli tässä tapauksessa lökähousut ja kulahtaneen harmaan paidan päälle. Sekä tietysti myös lähtenyt matkaan suoraan päikkäreiltä heränneenä ilman, että olin vilkaissut peiliin. Onneksi mun ulkomuotoni (mahan kokoa lukuunottamatta) ei ollut juhlian pointtina :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti